sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kerron sinulle tarinan...


(varoitus : sisältää random kuvia viikon varrelta. )

Olipa kerran pieni poika joka eli pienessä kylässä pienen kissansa ja pienen autonsa kanssa. Poika asui pienessä talossa ja ajoi pienellä autollaan töihin joka aamu. Työ ei ollut kovin suurta, itseasiassa se oli aika pientä. Poika oli töissä pienehkössä tehtaassa jossa valmistettiin miniautoja. ( Ne ovat sellaisia autoja vain pieniä ) 
Palkka oli aika pientä mutta poika ei valittanut. Hän ja hänen pieni kissansa olivat pieniruokaisia eivätkä syöneet paljoa ja selvisivät. Mutta eräänä päivänä poika tapasi suuren tytön jolla oli suuri koira ja tyttö ja poika rakastuivat heti. Tytöllä oli suuri koira ja suuri ruokahalu muttei suurta työtä eikä palkkaa, joten pian hän söi pojan konkurssiin. Ja pieni poika pienentyi entisestään ( kuten myös pieni kissa ) mutta suuri tyttö ja tämän koira vain suurenivat. Kunnes eräänä päivänä pieni poika oli niin pieni että katosi. ( Pieni kissa oli kadonnut jo aikoja sitten )Ja suuri tyttö suri poikaa ja lakkasi syömästä kunnes hänestäkin tuli pieni tyttö, jolla oli pieni koira. Tyttö hankki pienen auton ja pienen työpaikan miniautotehtaalla ja hän ja hänen koiransa selvisivät hyvin hänen pienellä palkallansa kunnes eräänä päivänä autotehtaalle saapui suuri poika, jolla oli suuri kissa....


Joo ne minarin pääsykokeet .... ne meni hyvin... ( not ) ... Ryhmätehtävä ja haastattelu meni hyvin mutta oman monologini alussa sekosin ja jouduin aloittamaan alusta. Ei se näyttänyt häiritsevän niitä-ihmisiä-siellä-jotak-katselivat-esitykeni, mutta silti siitä jäi vähän huono maku itselle. Eikä itse monologikaan ollut mikään parhaimpiani joten... 
Minarilta suuntasin ensin kaupungille ja sitten Marjelle odottamaan että tämä pääsee koulusta. 
Sitten pyörittiin siellä kunnes lähdin illalla junalla kotiin. 


Launtai koostui uintitreeneistä ja kavereitten kanssa hengailusta. Katsottiin Vilsun, Jennan ja Jannen kanssa Jannen luona Dark Shadows niminen leffa jolle antaisin 4/5 koska Johnny Depp ja ( Misha(; ) Collinssien suku. Sieltä lähtö yhdentoista aikaan ja sitten vielä hakemaan Karita ja päristelemään joksikin aikaa.

Tänään menossa Kellarille vetämään avoimet ja pääsen ennen sitä kuvaamaan kaverini ranskanbulldoggia, jota odotan todella innolla! Viime viikkoisen Vilsun koirien kuvaamisen jälkeen minulla on ollut kauhea koiran kuvaus moodi ja ranskanbulldogit on maailman parhaita koiria ikinä ! Joten tämäkin päivä alkaa olla aika täyteen puukattu. 

//:Mari 


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Photoshoot : Koiria


Mä LUPAAN !
Nyt blogin kirjoittaminen aktivisoituu, sillä nimittäin ...... ( rumpujen pärinää )
Sain maanantaina uuden koneen. Acerin pöytäkone M 1470 ja samsungin ihan perus 21,5 tuuman näyttö.
Heti ensinmäisenä koneeseen latasin Vegas 12 ja steamin. Nyt sormet sauhuten odotan että saisin leftin ja pääsis pelaamaan. 
Muutakin hyvää elämääni kuuluu, sillä se Minarin kutsukirje tuli kuin tulikin ja jo perjantaina suuntaan kohti Kuopiota. Tosin mulla ei ole vielä mitään hajua mitä mä tulen tekemään siellä kokeissa ja pikkainen kiire alkaa jo tulla. . . Mutta aikaa on vielä!

Harjun Aikku Jakke " Jakke"
Muru Naattu Náelhel "Muru"

Tänään pidin Vilsun kanssa pientä photo/videoshoottia. Tarvitsin videoita kuviksen lopputyötäni part 3 varten ja päästettiin Vilsun koirat Muru ja Jakke läheisen koulun kaukaloon juoksemaan ja sitte räpsittiin.
Aika hyviä kuvia ja viudeoita me saatiin aikaiseksi joten olen aika tyytyväinen. Nyt tekemään sitä kuviksen lopputyötä, jos nyt tähän olisin tyytyväinen. 

//: Mari


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Haastetta taas!


Tee näin :

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa. 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!
Faktoja :
1. Ehdoton lemppari sarja : Supernatural ! MMMMM ! Kasikauden neljännessä jaksossa menossa!
2. Toka lempparisarja House MD ! Kolmoseen asti katsonut kaikki kaudet... vähän säälittävää joo...
3. Muita sarjoja en katso säännöllisesti ( unohdin VIIDAKON TÄHTÖSET 2 ;O kaunista ), mutta suunnitelmissa olisi aloittaa the Walking Dead, Doctor Who ja Sherlock.
4. Kuten huomaatte olen TV:n tietokoneen orja. ( katson kaikkia noita tietokoneella ) 
5. Youtube on paras paikka, koska : Joey Graceffa, Jack ja Finn, Dan ja muut ihanaakin ihanemmat vloggaaja pojat! (;
6. Olen edelleenkin lyhyt...
7. ..Ja saan kuulla siitä paljon.
8. Juon kauheasti vettä. En juo oikeastaan mitään muuta, en limppareita, en mehua, en maitoa vettä ja joskus monster lo-carb. ( = koska parhaus ) Vesipullo kulkee mukana aina, ja äkkiä laskettuna vettä menee päivässä noin 2- 5 litraa? 
 
9. Minut löytää nyt myös steamista, nimellä MariMazaa. Pelejä en ole saanut sinne vielä ladattua mutta joskos joku päivä... 
10. Haluasisin olla rikas että voisin ostaa kauheasti kaikkia pelejä, sarjoja, objektiiveja, laajakuva näytön .... mutta en ole ja saa nähdä miten taas selvittää ens kuukausi...
11. 45 päivää (;

Vastaukset :
1. Lempi hajuvesi? Miksi? 
Sellainen Vanilla Fun? Koska a) vanilja ja b) seppälän halpishajuvedet 5/5 
2. Missä vietät vapaa-aikasi? 
a) Kotona
b) Kaupungilla
c) Kellarilla
d) Kavereilla  
3. Kuka/Ketkä on parhaat kaverisi? 
En tiiä kuka tai ketkä on mun parhaimpia kavererita. Parasta kaveria mulla ei ole, koska todettu on että kaverisuhteet voi olla tosi awkward jos niistä uskoo liikoja. Mutta laatuseuraa ainaki Jenna, Fisu, Vilsu ja Karita. 
4. Mikä on unelma-ammattisi?  
Näyttelijä, mutta toisaalta mua kiinnostaisi ihan kauheasti toimia jonain subin yöchattien juontajana ! ! ! Tai sitten radiossa ! 
5. Lempisana? 
En tiiä :D ... vittu varmaan yleisin, mutta paras on kyllä multibueno
6. Missä et haluaisi nukkua/viettää yötäsi? 
Jossai teltassa.. -__- 
7. Paras lapsuuden muisto? 
Hmmm... varmaa porukoiden ja naapurien yhteiset laskettelu/muut reissut. 
8. Lempi elokuva? 
Harry Potter :D en tiiä mikä niistä 
9. Miten viettäisit mieluiten perjantai-iltasi? 
Rehellisesti? Kotona nukkuen ! Mutta ikävä kyllä mun ylttiö sosiaalinen luonteeni ei aina kykene siihen vaan välillä tulee juostua milloin missäkin! 
10. Lempi bloggaaja? 
c) Jussi
tai d) Tuukka 
11. 3 hyvää piirrettä unelma kumppanilta? 
Vaaleahiuksinen, sinisilmäinen brittimies (;
Ei näin syvällisiä kysymyksiä tähän aikaan.
Sellainen samanlainen idiootti kuin minä, ainoastaan fiksumpi ja vähemmän ärsyttävä.
Tyhjentävä vastaus.

11 Haastettua ( Kaikki jotka haluaa ) ja heidän 11 Kysymystään :


1. Kuvaile tämän hetkistä tunnetta viidellä sanalla.
2. Kuvaile Eilistä päiää kolmella sanalla.
3. Asia josta et voisi koskaan luopua ( HUOM. EI elektroninen väline )
4. Mitä teet ensinmäisenä aamuna?
5. Miten jatkaisit seuraavaa lausetta :

Kaikista hetkistä juuri se kun .......
6. Valokuvaus vai videokuvaus?
7. Laulaminen vai tanssiminen?
8. Vaaleat vai tummat hiukset?
9. Asutko kerros-, rivi-, vai omakotitalossa?
10. Ketä asuu kanssasi samassa taloudessa? ( kuulostaapa muuten viralliselta )
11. Milloin ajattelit mennä nukkumaan?

Hyvää yötä // :Mari