lauantai 29. lokakuuta 2011

Tähti the koulupolle ja kisa fiiliksiä

Elikkä en oo kirjoitellu taas.

Tähellä on käyny tällä viikolla ratsastamassa tiisatina ja torstaina.
Tiistaina hypättiin jumppasarjaa.
Alku verkassa Tähti yritti tuttuun tapaan lähteä, mutta sai helposti pidätettyä.
Alku ravit meni tosi kivasti.
Sitten kun aloimme laukata onglemia ilmaantui.
Laukattiin koko uraa pitkin, ja voin sanoa että ei ole helppoa ratsastaa pienessä maneesissa
kahdeksan muun  ratsukon kanssa ja jos maneesissa on vieläs kolmen esteen jumppasarja ja toisella sivulla este. + Tähti kun on semmonen etupainoinen ja etuvetoinen.
No Tähti siis laukkasi todella kiltisti. Minun oli kumminkin vaihdettava paikkaa. Ajattelin tehdä keskiympyrän, mutta unohdin jumppasarjan ja minun oli pakko pysähtyä aika äkisti ettemme olisi laukanneet uralla tulijoiden päälle. Kyseessä ei siis ollut kumminkaan mikään äkkijarrutus että olisin yhtä-äkkiä riuhtaissut ohjista, vaan meillä oli ýmpyrän kaari aikaa pysähtyä, ja onnistuimmekin siinä, Tähti vain painoi kuolaimelle joten se oli aika hankalaa.
No, pysähdyimme ja odotimme että saimme tilaa ja ratsastin uralle.
Tähti meinasi heti nostaa laukan mutta pidätin mikä ei sopinut Tähdelle. Poika lähti ravaamaan ja painoi kuolaimelle joten minun oli pakko ohjata seinään ja pysäyttää oikein kunnolla koko hevonen.
Tähti on todella vahva suusta ja sitä on vaikea pidättää pelkin käsin jos se oikeasti päättää että nyt mennään.
Kun poika malttoi seistä puolisen minuuttia paikoillaan palasimme uralle ja kävelimme puolikierrosta ennen kuin nostin taas laukan. Nyt poika selvästi kuunteli minua ja lopputunti sujuikin oikein mallikkaasti.
Hyppäsimme parikertaa ja se onnistui meillä hyvin.

Eilen tehtiin vale esterata.
Aluksi ravasimme ja verkkasimme hevosia. Tähti oli todella tahmea. Johtuen siitä että se oli edellisellä tunnilla joutunut tekemmään paljon. Ravi oli kumminkin eteenpäin pyrkivää. Laukkasimme pari kierrosta koko uraa ja Tähti kulki ihan super nätisti. Kuunteli koko ajan pidätteitä ja kulki peräänannossa.
Tehtiin vielä pari pohkeen väistöä. Meillä meni tosi hyvin. Vaikka väistimme uralta poispäin mikä on Tähdelle yleensä vaikeaa, meni poika alku takertelujen jälkeen kuin mikäkin koulupolle.
Sitten Hanna teki meille tötteröistä neljä " estettä " Eli siis radan ja kuvittelimme että tötteröiden välissä olisis este. Laukkasimme jokainen vuorotellen radan läpi ja nousimme tötteröiden välissä "hypyssä" kevyeeseen istuntaan. Tässä vaiheessa Tähti simahti.
Minun piti ensin laukata kierros, ennen kuin sain laukan pyörimään ja kulkemaan, ja sen jälkeenkin Tähti rikkoi monesti raville käännöksissä.
Pääsimme "radan" kumminkin ehjänä maaliin joten olin ihan tyytyväinen.

Niin pitää nyt katsoa että otanko kisoihin raipan. Kisoissa Tähti kyllä on aika virkeä. Kattoo nyt verkassa miltä poika tuntuu. Minulla on siis sunnuntaina Tähden kanssa kisat.
40 senttiä. Ollaan luokkamme kolmanneksi viimeisiä, Roosa hyppää minua ennen.
Vähä jänskättää, ei vielä kumminkaan paljon.
Omista aika hyvät kisahermot, joten emmeköhän me kunnialla pääse maaliin.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kuusamoon -->

Se olis sitten huomen aamulla kuusamoon lähtö. Siellä meneekin sitten loppu viikko.
En tienpäältä varmaan laita blogiin mitään joten taukoa tulossa.


Torstaina menin Helmillä ja olin ihan unohtanut kuinka ihana se on.
En oo tosiaan Helmillä mennyt lähemmäs kolmeen vuoteen.
Hanna sanoikin että antoi mulle nyt tarkoituksella vähän helpomman suokian.
Helmi on vähä kuin Tähti, mutta ottaa pidätteet paljon paremmin. + Helmillä on i h a n a t askeleet joten menin melkein koko tunnin perus istunnassa kun en paljon niin mene ku, Tähen askeleet nyt on mitä on.
Ja muutenkin se lähtee helposti vetämään jos ratsastaja ei istu perus istunnassa.
Nimittäin pelkillä pidätteillä ei Tähteä saa pidetyä ( ellei ole äärimmäisen kuuma ) vaan kevennys ja sen tahti määräävät paljon vauhtia.

Mutta siis torstaina meille piti joku harkoittelia ja piti tosi kivan tunnin. Käveltiin aika paljon mutta muuten ei ollut valittamista.
Tultiin C - L lävistäjää ravissa ja keskellä tehtiin laukka voltti.
Tehtiin me siis kaikkea muutakin ja ensin tuota tehtävää ravissa, mutta laukka voltti oli pää tehtävä.
Musta tuntui että me meinattiin mennä päin seniä, ku se voltti tuntu nii pieneltä.
Mutta hengissä selvittiin.

Syyslomia !

maanantai 10. lokakuuta 2011

Tikusta asiaa

Joo eli torstaina menin Limbolla. Mentiin loivaa kiemurauraa. Limbo oli aika tahmean tuntuinen. En meninannut saada sitä edes kunnolla ravaamaan.
Ravi tuntui oudolta Tähden ravin jälkeen. Silloin mä viimein älysin että mä meen liikaa Tähdellä.
Nyt ois 20 päivää ennen kisoja ja toivon että saisin mennä estetunnit Tähdellä ennen niitä.

Huomennahan olisi pitänyt olla pikkujunnu, mutta jostain syystä se peruttu.
Hanne lupasi ilmoittaa milloin korvaa sen.
25 päivä olisi sitten toinen pikkujunnu, elikkä samalla viikolla kisojen kanssa.

Lokakuun viimeinen viikko tulee olemaan minulle vaikea. Sillä viikolla olisi pikkujunnun ja kisojen lisäksi kahdet kokeet.
Saksan ja historian kokeet ja molempiin minun pitää oikeasti lukea jos haluan saada edes kiitettävän.

No tämmöinen postaus tällä kertaa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Sina on supermursu



Eli siis ratsastus asiaa.

Torstaina hypättiin r-s linjalla olevaa ristikkoa joka tultiin nympyrän kaarella.
Ekaksi tultiin pääty-ympyrä puoleen väliinasti ravissa puomin yli, nostettiin laukka ja laukattiin c : ssä olevan puomin yli ja sitten tultiin ristikko. S : ssä raviin ja toisella puolella sama juttu.
Menin Tähdellä. Sina oli kuvaamassa mutta otti vain videoita joten kuvia ei oo ::(
Tähti meni hyvin. Koko uraa laukattaessa sai hyvin pidettyä sen koko ajan laukassa ja silti pystyin laukkaamaan ilman, että jouduin tekemään koko ajan ympyröitä.

30.10 meillä on harjoituskisat tallilla ja hyppään ne Tähdellä!
Mua jännittää ihan sikana! Mitäköhän siitäkin tulee?!

Perjantaina olin kuvaamassa Sinaa tämän estetunnilla ja kuvasin sitten Sinan lisäksi Mariaa, Emiliaa, Noraa ja Oliviaa. Ne teki samaa juttua kuin me, mutta niillä oli pääty ympyröillä puomien tilalla esteet.
Sina hyppäsi Leegialla ( jolla muuten Roosa menee ne harjoitus kisat ).
Olivia meni Violalla, Maria Jasulla ja Emilia Platulla. Nora ei voinut mennä Aapolla ( tämän omalla ponilla )
koska Aapo on saikulla.
Nora meni sitten sen sijaan Limbolla.

Kuvia en saanut hypyistä koska maneesin valaistus on nyt mitä on ja muistakin kuvista tuli vähän mitä sattuu.











Jaa käytii ostaa tänään mulle chapsit!