perjantai 9. syyskuuta 2011

Ratsastus kirjoittelua

Elikkä olin taas laiska, ja en ole tännekkään kirjoitellu taas, mitä, viikkoon?
Olen pahoillani.
Olen myös hyyyviiin pahoillani siitä että mitään kuvia ei taaskan ole, kun se kamera ( lähti muuten tänään korjattavaks) on rikki.

Mutta.
Tiistaina oli ensinmäinen pikkujunnu jonka menin Tähdellä.
Ei hypätty paljoakaan, lopussa vain jokune ristikko. Koska kiinnitettiin enemmän huomiota kevyeeseen istuntaan.
   Aluksi tultiin puomeja ja puomien päällä oltiin kevyessä istunnassa.
Tähti oli tosi kiva.
Se kulki tosi kuuliaisesti ja sain rauhassa keskittyä omaan asentoon ja työstää sitä, kun ei tarvinnut koko ajan sen hevosen kanssa sählätä.
   Lopussa tultiin ristikkoa ja ensinmäisellä kerralla hypättiin se ihan normaalisti kevyessä istunnassa.
Tähti otti jonkun ravi askeleen tai jonkun just ennen estettä ja puomit vaa kolis.
Hyppy oli muutenkin jotenkin hauska.
   Sitten tultiin ristikko uudelleen, mutta nyt liioiteltiin ja myödättiin kädellä kuin olatisiin menty vähintään metriä okserina. Oltiin varmaan koominen näky, kun pienellä ristikolla semmonen kamala myötäys.

Jo ennen kuin hypättiin Hanne painotti että kukaan ei saisi vielä tässä ryhmässä ns. vakkarihevosia, sillä meidän pitää tottua erillaisiin hyppytyyleihin, mutta jotkut meneen silti varmaan aika paljon samoilla hevosilla.
Nyökkää päin minua ja Tähteä. (:
   Lopussa kun Hanne antoi tunnilta palautetta ja sanoikin että meillä meni Tähdellä hyvin.
Sanoinkin Hannelle että haluan kyllä hypätä Tähdellä uudestaan, ku oli niin kiva.
Hanne vastasi mulle että mä varmaan menenkin Tähdellä aika paljon koska... no... sä tunnet sen temput jo silleen.
   Ja arvatkaapa vaan olinko onnellinen.

Torstaina menin Pyryllä ja mentiin koko kenttää koska alakaa olla viimeisiä kertoja kun mennään ulkona.
Pyry painoi ihan kamalasti kädelle.
Siis en ole varmaan Tähdenkään kanssa joutunut tekemään niin paljon kuin nyt Pyryn kanssa.
Tunnin jälkeen oltiin molemmat ihan hiestä märkiä, vaikka harjoitus ei sinänsä ollut vaikea.
Tentiin aina kulmiin laukka ympyrät ja muuten ravailtiin.
Ei se siinä edes niin paljon painanut, mutta kun mentiin alku raveja koko kenttää pitkin niin huhuh.(:

Muuta erikoista viikolla ei olekkaan silleen tapahtanut paitsi!
   Juttelin Marjon ( serkkuni, Pertsan ylläpitäjän) kanssa, ja se sano että olivat työkaverinsa kanssa ostaneet vuosikkaan Pertsan varsan.
Mutta siitä sitten enemmän kun tiedän enemmän.
(:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti